Nanocomp on maailman johtavia nano- ja mikrofotoniikan yrityksiä. Heillä on toimintaa ympäri maailman ja myynnistä yli 95 % syntyy viennistä. Esimerkiksi Amazon, Hisense ja Pocketbook ovat Nanocompin asiakkaita. Tuotimme heille yritysesittelyvideon kansainväliseen markkinointiin.
Koska Nanocompin myynti suuntautuu käytännössä Suomen ulkopuolella, lähdettiin heti pohtimaan kansainvälisen tason yritysesittelyä. Kansainvälinen levitys yritysesittelyvideolla edellyttää tietynlaisia tuotannollisia laatustandardeja. Kansainvälisessä markkinoinnissa yrityksen tulee näyttäytyä merkittävänä tekijänä omalla alallaan. Siksi videon tulee olla selkeä, visuaalisesti vakuuttava ja sisällöllisesti tarkkaan harkittu.
Esituotantovaiheessa luodaan videon käsikirjoitus, suunnitellaan kuvaukset sekä tehdään tarvittavat kuvausjärjestelyt. Käsikirjoitusta työstettiin yhdessä asiakkaan kanssa. Yritysesittelyssä työnjako menee tyypillisesti siten, että asiakkaan puolelta syntyy asiasisältö ja yhdessä päätetään kerronnan sisällöstä. Meidän rooli on varmistaa, että videosta tulee erinomainen, sen markkinointiviesti on kunnossa ja että kokonaisuus toimii muutenkin. Käsikirjoitus haluttiin tehdä kunnolla ja ajan kanssa, joten suunnittelu tehtiin hyvin huolellisesti.
Jo alussa päätimme, että videoon luodaan lisää hi-tech -fiilistä visuaalisilla erikoistehosteilla. Tällä tavalla saadaan korostettua Nanocompin brändiä yhtenä maailman johtavista yrityksistä alallaan. Jälkituotannossa merkittävä osa olikin erikoistehosteiden luomista.
Asiakas oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen sekä tuotannon kulkuun kokonaisuudessaan. Video on saanut positiivisen vastaanoton niin kumppaneiden kuin asiakkaidenkin suunnalta.