Rekryvideo: Savogrow – matkailun asiantuntija

May 29, 2019
Asiakkaamme Savogrow halusi rekrytoida matkailun asiantuntijan suurhankkeen aloittamisen yhteydessä.

Savogrow on kuuden kunnan yhteinen kehitysyhtiö Pohjois-Savossa. Tärkein tehtävä on kuntien elinkeino- ja kehittämispalveluiden tuottaminen. Lakeland 2 -suurhankkeen tarkoituksena on nostaa Pohjois-Savon kansainvälistä matkailuprofiilia. Avoimena tehtävänä oli matkailun asiantuntija.

Savogrow oli erittäin tyytyväinen aiemmin tuottamaamme rekryvideoon, joten uuden rekrytointitarpeen tullessa esille jatkoimme hyvin sujunutta yhteistyötämme. Lakeland 2 -hankkeeseen haettiin matkailun asiantuntijaa, jolla on kokemusta kansainvälisestä matkailusta sekä sen myynnistä ja markkinoinnista. Lisäksi asiantuntijalta edellytettiin kokemusta ja näkemystä matkailun sähköisistä järjestelmistä.

Videotuotanto lähtee liikkeelle suunnittelusta. Rekrytoinnissa oleellista on työnantajamielikuva ja -brändi, joten videota alettiin lähestymään sen tärkeimmän ydinviestin kautta: mikä tekee juuri tästä paikasta mielenkiintoisen ja mikä saa matkailun asiantuntijan kiinnostumaan hankkeesta. Alusta alkaen oli selvää, että videon toteutus olisi parempi tehdä näyttelijän kanssa. Hankkeen starttaamisen vuoksi aiempaa työntekijää ei ollut, mutta lisäksi esiintyminen ja käsikirjoitettu spiikki on luonnollisempi osaavan näyttelijän esittämänä.

Yleisesti rekryvideon pituus tulee pitää mahdollisimman lyhyenä, kun taas asiasisältöä on verrattaen paljon. Tästä videosta haluttiin siksi tehdä intensiivinen ja nopeatempoinen. Toteutus tehtiin nopeasti vaihtuvilla lokaatioilla sekä ripeällä puherytmityksellä. Siten puolentoista minuutin videoon pystyttiin saamaan myös normaalia enemmän sisältöä.

Lopputulos on raikas ja energinen. Informaatiota on paljon, mutta siitä huolimatta video säilyttää kiinnostavuutensa loppuun asti.

 

Videotuttaako? Ota yhteyttä, niin tuumaillaan videotarvettasi.

Palveluopas ja hinnasto

Moni ala taistelee osaavan työvoiman saamisen kanssa. Rekryvideo on toimiva apuväline, kun haluat löytää oikeasti hyvän työntekijän. Ai miten niitä tehdään ja mitä ne maksaa? Käy lataamassa meidän palveluopas ja hinnasto, niin sieltähän se asia selviää!