Ouneva Group on teollisuuden kansainvälinen sopimusvalmistaja sekä tuotekehityskumppani, jonka laajaan teknologiarepertuaariin kuuluvat metalli, muovi, elektoriikka sekä pintakäsittely. Ouneva Group on perustettu vuonna 1972, ja juhlistaakseen 50-vuotista tarinaansa he halusivat toteuttaa historiikin matkastaan.
Lähdimme suunnittelemaan videosta lyhytdokumenttia, jossa yrityksen avainhenkilöt puhuvat eri vaiheista. Juoni seuraa yhtiön kehityksen vaiheita kronologisesti. Lisäksi ideoimme jo alkuvaiheessa, että dramatisoimme muutamia kohtauksia. Pohdimme tässä yhteydessä paljon myös videon eri käyttötarkoituksia: suunnitelmat tehtiin siten, että videota voisi käyttää myös esimerkiksi brändimarkkinoinnissa pelkän juhlavuoden kunnioittamiseksi. Markkinoinnissa tärkeitä palasia ovat pienvideot, joita leikattiin esimerkiksi teeman mukaisesti.
Käsikirjoitus ja suunnittelu tehtiin hyvin huolellisesti. Osa suunnittelua oli videolla esiintyvien henkilöiden ennakkohaastattelu. Noiden haastatteluiden perusteella pystyimme tutustumaan henkilöiden omiin tarinoihin, joka taas on edellytyksenä hyvän käsikirjoituksen luomiselle.
Kuvaukset tehtiin talvella 2021-22 yhteensä viitenä eri kuvauspäivänä. Kuvauksissa erityistä olivat dramatisoitujen kohtausten kuvaaminen, ja niiden lavastaminen sekä henkilöiden puvustaminen ajankohtaan sopivaksi. Dramatisoitujen kohtausten lisäksi kuvasimme Ouneva Groupin tuotantoa, henkilöhaastatteluita, nykypäivän kuvitusta sekä muutamia studio-otoksia.
Jälkituotannossa sopivan tunnelman löytäminen sekä dynamiikka olivat tärkeitä. Videota tiivistettiin melko paljon siten, että kaikki käsikirjoitettu oleellinen informaatio saatiin sisällytettyä lopputulokseen. Visuaalisessa kerronnassa kuvaamaamme videota rikastettiin arkistovideolla, animaatioilla sekä valokuvilla.
Asiakkaan lisäksi myös itse olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Projektista jäivät erityisesti mieleen ne mielenkiintoiset tarinat, jotka ovat muovanneet 50-vuotiaasta Ouneva Groupista sen yhtiön, joka se tänä päivänä on.