Brändivideo: Kala-Lappi

Aug 17, 2021
Kala-Lappi tarvitsi brändivideon kansainvälisen brändimarkkinoinnin kärkimateriaaliksi. Videolla esitellään Kala-Lapin tarina.

Kala-Lappi on kuopiolainen elintarvikeyritys, jonka pääasiallisia tuotteita ovat erilaiset kalajalosteet. Yrityksen tuotteita on laajasti SOK:n ja Keskon valikoimissa valtakunnallisesti. Kala-Lappi kasvattaa vientiään ja tarvitsi brändivideon viennin kärkimateriaaliksi. Brändivideota käytetään vientimarkkinoinnissa kohdennetusti, esimerkiksi jakeluverkoston kasvattamisessa sekä uusien kumppanuuksien tavoittamisessa. Lisäksi brändivideota voidaan käyttää myös monipuolisesti brändimainonnassa.

Kala-Lapin perustaja Vesa Lappi on intohimoinen kalamies. Hän on harrastanut kalastusta jo pikkupojasta lähtien. Kalastuksesta tuli Vesalle myös ammatti, kun hän perusti Kala-Lapin liiketoiminnan vuonna 2013. Menestyksen reseptiikka nojaa vahvasti laatuun: raaka-aine on ensiluokkainen ja valmistusmenetelmät sekä teknologiat ovat itse kehitettyjä.

Brändivideon tuotanto alkaa brändin konseptoinnista ja pääviestien määrittämisestä. Tässä tapauksessa Vesan tarina haluttiin nostaa selkeästi osaksi brändiä. Yrittäjän intohimo maistuu tuotteessa, ja savustetun kalan maku vie syöjän takaisin lapsuuden kalaretkille isän ja vaarin kanssa.

Kuvaukset järjestettiin siten, että ne saatiin kuvattua yhden kuvauspäivän aikana. Aikataulutuksessa huomioitiin loppusyksyn lyhyt päivänvalo, koska osa kohtauksista tapahtui pimeällä nuotion valossa. Videon tyylistä tehtiin tunnelmallinen sekä kotoisa. Tärkeä viesti brändivideossa on viesti: “from passion for fishing”, joka näkyy kaikessa Kala-Lapin toiminnassa.

Varaa aika maksuttomaan kartoitukseen

Mitä bränditunnettavuuden merkittävä kasvu tarkoittaisi sinun yrityksessäsi?

Brändivideon tarkoituksena on kasvattaa brändin tunnettavuutta sekä viestiä brändin sisällöstä. Varaa aika keskustelulle asiantuntijamme kanssa, niin jutellaan.