Brändimainos – JJ Tarmac

Jun 29, 2020
JJ Tarmac tarvitsi brändilleen lisää tunnettavuutta. Vastasimme kutsuun tuottamalla brändimainoksen, valokuvat sekä markkinointikampanjan.

Tarina osana markkinointia on yksinkertaisimmillaan kertomus asiakkaan kohtaamista ongelmista sekä siitä, kuinka yrityksesi ratkaisee näitä ongelmia. Videolla tarinaa voidaan värittää sopivasti, tai jopa överisti. Tunnettu ammattinäyttelijä tulkitsee tarinan siten, että katsojalle saadaan jäämään helposti oikeanlainen mielikuva brändistäsi. JJ Tarmac innostui lähtökohdista, joten päädyimme tekemään heille brändin visuaalisen materiaalin eli videot + valokuvat. Lisäksi toteutimme aiheeseen liittyvän kampanjoinnin.

JJ Tarmac on asfaltin korjaustöihin, merkintöihin sekä sokkeleiden tiivistämiseen erikoistunut yritys. Parkkipaikoilla ammottavat mustat aukot alkavat nykiä autoilijoiden naamoja viimeistään alkukesästä. Hommia yrityksellä piisaa, mutta kasvu siintää silmissä. Lähdimme pohtimaan yhdessä, millä tavalla yrityksen mainontaa lähdetään järjestämään, jotta tunnettavuus saadaan kohdilleen.

Jos haetaan pelkkää näkyvyyttä, riittää siihen laiha idea ja paksu lompakko. Kuten vanha sananlasku kuitenkin viisaudessaan ilmoittaa, näkyvyydellä ei makseta palkkoja. Siksi huonolla idealla ei pitkälle pötkitä, vaikka miten tunkisi rahaa näkyvyyteen.

Me keskitytään oikeastaan kaikissa mainoshommissa herättämään tunteita. Tunne on se, joka jää mieleen. Tunteita on kuitenkin vaikea herättää, joten apuvälineeksi on valikoitu tarina. Kun tarina on kunnossa, sisäistää katsoja mainoksen viesti huomattavasti tehokkaammin. Tällä tavalla kassa kilkattaa kirkkaammin, vaikka näkyvyyttä ei tarvitse ostaa niin paljoa.

Kun palettiin isketään vielä tunnettu ammattinäyttelijä, tässä tapauksessa Timo Lavikainen, mainoksen teho nousee taas seuraavalle levelille. Kun katsojat tunnistavat ruudussaan esiintyvän kasvon, on asenne viestin vastaanottamiselle positiivisempi. Nyt katsoja miettii: ”mitäkähän sille Timpalle oikein tällä kertaa sattuu”. Tuntemattoman näyttelijän tapauksessa tuo ajatuskulku jää kokonaan käymättä.

Esituotanto

Mainosvideo haluttiin pitää alusta alkaen mahdollisimman simppelinä. Pyrimme jokaisessa tuotannossa siihen, ettei asiakkaan tarvitsisi vaivata päänsä lisäksi aikaansa tuotannon valmisteluun. Kartoitimme Tarmacin asiakkaiden yleisimmin kohtaamat ongelmat, laadimme sen perusteella käsikirjoituksen ja lähdimme tekemään kuvaussuunnitelmaa sekä järjestelyjä.

Esituotannossa on hyvä huomioida se, että asiakkaan toimitilat ja kuvauspaikat sijaitsevat Vantaalla, kun taas meidän toimistomme on Pohjois-Karjalan Liperissä. Tämän tyylisessä tuotannossa hommat hoituvat kuitenkin siten, että asiakas lähetti meille kännykällä räpsityt valokuvat kuvauspaikoilta. Kartasta ennakoimme näppärästi auringonvalon suunnan, joten välimatka ei muodostunut ongelmaksi.

Tarmac on vantaalainen yritys

Kuvaaminen

Mainosvideon kuvaaminen on toistoa toiston perään. Kuvaustilanteessa korostuu näyttelijän ammattitaito: on helppoa työskennellä, kun rooli on omaksuttu etukäteen. Täten ottojen määrä saadaan pidettyä pienenä.

Kuvaukset tehtiin kahden päivän aikana, joista ensimmäisenä kuvattiin näyttelijän roolisuoritukset ja toisena kuvitus ilman näyttelijää. Osa kuvituksista toteutettiin stunteilla.

Kuvasimme myös asiakkaan roolisuoritusta, mistä Jari suoriutui oikein mallikkaasti. Kuvaamistilanne jännittää aina, mutta kuvauspäivän rennolla ja hyvällä fiiliksellä varmistetaan se, että lopputulos on priimaa. Eikä hymyssä suin työskentelyssä mitään vastenmielistä ole. Videotuotanto on monelle asiakkaalle ikimuistoinen kokemus, ja me haluamme varmistaa omalla duunillamme sen, että tuo kokemus olisi mahdollisimman positiivinen.

Timo Lavikainen näytteli mainoksessa

Jälkituotanto

Jälkituotannon tärkein yksittäinen seikka oli oikeanlainen tempo ja rytmitys. Mainos on nykystandardeilla pitkähkö, mutta oikeanlaisella leikkausrytmillä video saadaan sellaiseksi, jota katsoo mielellään. Tätä tukevat myös jakelun tulokset, sillä videon suhteellinen katselupituus oli kampanja-aikana huomattavasti keskivertoa pidempi. Jengi tuntuu tykkäävän.

Kampanjointi

Toteutimme myös asiakkaan puolesta videon kampanjoinnin. Kampanjointi tehtiin Facebookissa ja Instagramissa Uudenmaan alueelle. Kohderyhmäkartoituksessa selvitimme, että 81 % potentiaalisista asiakkaista ovat iältään yli 45-vuotiaita. Demo- ja psykografian perusteella pystyimme luomaan tarpeeksi tarkan kohdennuksen.

Retargeting tehtiin tässä tapauksessa laajaan näkyvyyteen sitoutuneille henkilöille. Kampanjan tavoitteena oli kasvattaa nimenomaan bränditietoisuutta. Siksi lisäkohdennusta ei tehty esimerkiksi pikselin perusteella.

JJ Tarmac tekee myös asfaltin merkkauksia

Lopputulos

Lopputuloksena oli palvelu, jossa asiakkaalle toimitettiin mainosvideon master-versio, lyhyemmät someklipit, valokuvat sekä kampanjointi. Kokonaisuudessaan yhteistyö on ollut onnistunut, ja olemmekin jo puhuneet aloittavamme laajempaa yhteistyötä markkinoinnin kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.

Videotuttaako? Ota yhteyttä, niin tuumaillaan videotarvettasi.

Mitä brändimainoksen tekeminen maksaa?

Käy tsekkaamassa videoiden hinnat palveluoppaastamme!